Ruoalla rankaisija

Sanita Jussila, 29 lokakuuta 2017

Nyt ajattelin kirjoittaa aiheesta, mikä oli jossain vaiheessa paljonkin esillä ja sitä ruodittiin mediassakin. En tuolloin osallistunut pahemmin keskusteluihin, koska tiedän miten hankala aihe on ja monelle kovinkin läheinen. On myöskin jotenkin helpompi kirjoittaa ja kertoa joitain asioita, kun porukka on jo mennyt vähän eteenpäin ja keksinyt muita asioita mitä haukkua tai osoittaa sormella..

Aiheena tämä on sellainen että se varmasti puhuttaa aika ajoin aina, ja ikävä kyllä ei positiivisessa mielessä. Syy miksi kerron tästä nyt on se, että eilinen valmentajan tapaaminen Matin luona herätteli minua itseäni.

Aihehan on ruoka ja syömishäiriöt. Minulla on ollut suhteellisen kauan huono itsetunto, en muista missä vaiheessa sen tiedostin, mutta jo lapsuudesta muistan, että koin alemmuudentunnetta ja olin epävarma. Olin äiteen mukaan iloinen ja pirteä lapsi, kovin eläväinen ja hyvin, maailma on mustavalkoinen-ajattelija, eli olin joko todella iloinen tai todella surullinen, näytin tunteeni aika voimakkaasti. Kouluaikoina koin koulukiusaamista, monesti ne olivat samat henkilöt jotka kiusasivat minua ala-asteelta, ammattikouluun saakka.. toivottavasti he saivat siitä jotain itselleen, itse en kokenut sitä millään tavalla kehittäväksi, mutta kiitokset heille silti, vahvempi ja kestävämpi minusta tuli! En ole siis itsekään mikään puhdas pulmunen, mutta myönnän omat virheeni ja koitan elää kunnolla.

Nuorena oli vaikea koulussa pitää esitelmiä, punastuin, happi loppui, vihasin koulua ja monia ihmisiä siellä, verhouduin jossain vaiheessa (muistaakseni 8.luokasta) lähtien valtaviin, hoppari vaatteisiin ja kalastajahattuun,häpesin vartaloani. Siihen aikaan Jämsänkoskella ei ollut tyttöjä eikä paljoa poikiakaan jotka olisivat pukeutuneet niin, isoihin, verhoaviin vaatteisiin jossa kasvotkaan ei näy. Olin mieluummin hiljaa käytävällä ja näkymätön, kuuntelin musiikkia korvalappustereoilla. Kouluun oli vaikea mennä ja inhosin samalla myös itseäni, olin iso ja ruma omasta mielestäni. No, yläaste on onneksi ohi ja ammattikoulu alkoi, se meni jo paremmin ja pikku hiljaa löysin sitä itseluottamusta, koska pidin keittiöpuolesta ja siellä oli pakko ottaa lätsä pois päästä, koska tehtiin ruokaa :D

Lähdin onneksi kolmanneksi vuodeksi opiskelemaan toiselle paikkakunnalle, Lohjalle joka oli yli 300 km päässä Jämsänkoskesta. Uusi koulu, uudet luokkakaverit, heti ensimmäisenä koulupäivänä ilmoittauduin autokouluun ja ensimmäisen viikon jälkeen sain viikonlopputöitä pitopalvelusta. Asuntolassa kämppiksenä oli ihana Katja ja aloin itsenäistymään. Koti-ikävä oli valtava! Muistan, kuinka olin aina ollut saman painoinen tuohon 18- vuotiaaksi asti, kunnes tuolla laihduin samantien viisi kiloa, pois äiteen kotiruokien luota ja ikävä. Myöskin tein enemmän töitä ja kouluhommia. Tuo vuosi oli hyvä, minusta tuli vahva ja itsevarmempi, sain kavereita ja myöskin biletin. Silti aina jossain vaani se, että muista vähän katsoa mitä syöt.. koska painoakin oli lähtenyt, pidin siitä hoikemmasta Sanitasta enemmän, joka myöskin meikkasi baariin vähän ja pukeutui niinkuin nuoret pukeutuivat, eikä enää verhonnut itseään ylisuuriin vaatteisiin.

Viikonlopun juhlimisen jälkeen tunsin huonoa omaatuntoa, kun olin syönyt mahdollisesti roskaruokaa. Saatoin painella lenkille, ja syödä viikolla pienempiä annoksia jotta saisin kompensoitua asiaa. Vielä tuolloin 18-20 vuotiaana ruoka ei ollut niin mörkö, mutta sitten, kun muutin taas eri paikkakunnalle opiskelemaan (Karkkuun), tuolloin vaihtui myös keittiöpuoli eläinten hoitoon. Huomasin, että en syö viikolla kuin pienehköjä annoksia tai en varsinaisesti ruokaa ollenkaan. Minut pelasti varmastikin äitini muonavarastot, joita sain aina mukaani, kun kävin viikonloppuisin kotona. Pääsin opiskeluiden jälkeen töihin Jyväskylään eläinklinikalle ja oli aika hommata oma asunto. Olin tuolloin 20-vuotias. Siinä vaiheessa ruokailuja ei voi edelleenkään kutsua ruokailuiksi..söin lähinnä töissä leipää, koska sitä oli siellä tarjolla, tienasin todella vähän joten ruoasta oli helppo säästää ja minähän en ansainnut mitään hyvää..

Noin ajattelin, jos en ollut riittävän hyvä töissä tai liikkunut paljoa, niin en ansainnut mitään hyvää ja tuo hyvä koski siis ruokaa.. Tietenkään en edes ymmärtänyt miten syödään oikein ja hyvin. Äiteen luona aikoinaan syötiin hyvin, kotiruokaa ja ruoasta ei stressattu sekä sitä oli aina, ei minulta mitään puuttunut :) <3 Mutta sitten kun asuin yksin ja halusin säästää rahaa, niin jääkaappi tervehti minua pelkällä valolla. Onneksi äitee kävi kylässä ja auttoi, eli toi monesti ruokaa, sillä elin sitten pitkään. Viikonloppuisin aloin tarkkailemaan, etten osta herkkuja ja kävin lenkillä/juoksemassa. Pahinta oli se, kun herään aina kauhian aikaisin, joten aamut olivat yksinäisiä ja pitkiä.. Tuolloin menin hölkkäämään ja söin aamupalaksi pienen ruisleivän ja vähän puuroa, kuvittelin, että se olisi sitä terveellistä ruokaa ja riittävää.

En ole koskaan ollut  missään tapauksessa ylipainoinen! Päinvastoin, olin sellainen laiha-läski-nuori. Joka rankaisi itseään ruoalla, jos et ollut hyvä, et syönyt tai ainakaan et syönyt paljoa. En "saanut" ostaa mitään herkkuja itselleni viikonlopuksi tai jos ostin, se oli joku ihan pieni ripponen, esim. Ahaa-suklaa patukka.

Sitten työkaverini pyyti minut mukaan työpaikkani viereiselle salille ja siitä se sitten lähti. Hurahdin saliin täysin! Innostuin 23-24-vuotiaana siitä niin paljon, että kävin jopa kuusi kertaa viikossa siellä! Mistään en mitään ymmärtänyt saati osannut, mutta nautin siitä! Tapasin onneksi Kasperin joka myöskin viihtyi salilla. Kasperissa oli se hyvä puoli, että nuoreksi mieheksi, hänellä oli jo ihan oma asunto sekä tämä mies osasi laittaa ihan perus ruokaa. Eli "jouduin" myöskin syömään, kinkkukiusausta, riisiä ja kanaa, lihakeittoa ym. Huomasin, ettei salilla jaksa jos ja kun syö kuin lintu. Kyllähän mekin sitten herkuttelimme, niin kuin kaikki parit varsinkin alussa. Viikonloppuisin käytiin pizzalla ja kebabilla, ostettiin herkkuja kotiin ja katseltiin telkkaa ym. 

Kunnes.. Elämässämme kävi isoja asioita ja salikin jäi taustalle. Heti, kun tuli oikeasti vaikeaa, unohdin syödä, koska sehän oli täysin turhaa. Ajattelin, että kun Kasperin tilanne oli niin vakava, niin miksi minä voisin syödä.. Huoh.. 

Onneksi selvisimme kaikesta siitä ikävästä ja tuolloin päätin, että nyt loppuu! Tämä ruoka pelleily on naurettavaa, haluan treenata ja näyttää hyvältä sekä terveeltä, lihaksikkaalta! Haaveilin kisaamisesta vuosia ja päätin, että elämä on aivan liian lyhyt. Joten, niinhän siinä kävi, että hommasin itselleni valmentaja, Matti Halosen ja loppu onkin historiaa ;) Aloimme molemmat Kasperin kanssa siistimään muutenkin ruokavaliota, herkut saivat jäädä ja liikuimme kunnolla. 

Minulle ja Matille tuli tänä syksynä viisi vuotta valmennusta täyteen, kolmanneksi pisin suhteeni <3 Sain tältä kaikelta paljon enemmän kuin osasin kuvitellakaan. Opin syömään oikein! Söin hyvin ja paljon, ilman huonoa omaatuntua, kehityin salilla, jaksoin hyvin ja nautin elämästäni. Pääsin kisaamaan, terveenä ja ruoka olikin hyvä asia.

Mutta.. tämän syksyn jälkeen ja näiden kisojen jälkeen. Reverse dieetti ei olekaan ihan niin helppoa kuin yleensä. Minulla meni neljä vuotta, että pääsin viime kisojeni kuivaan ja kireään kuntoon. Olen tehnyt töitä sen asian eteen vuosia ja nyt, kun viimein saavutin alhaisimman painoni, ja kisakuntoni oli kireä, ei olekaan niin helppo luopua siitä kunnosta. Eilen, kun olin Matin luona ja kerroin tämän hetkisen painoni (48,8 kiloa) Matti tokaisi, että eihän kisoista ole tullut mitään lisää.. Ben Weiderista kilo ja SM-kisoista noin kaksi kiloa, eli ei se ole juuri mitään. No, se näkyi myös kunnossa, lihas ei ole niin kivan pyöreä ja täyttynyt kuin sen pitäisi olla. Treenit ovat nyt kuitenkin kovia ja kulutan enemmän, mutta varon syömistä. Lähinnä kyse on noista vapaansyönnin päivistä. Matti on laskenut ruokavalioni niin, että söisin ja tankkaisin aamusta sinne iltaan, puhtaasti ja kunnolla. Olen sitten himmaillut tässä, olen syönyt oman normaalin ohjeiden mukaisen aamupalan ja yhden ruoan niin, että sekin on ohjeiden mukainen, punnittu, vaikkakin eri raaka-aineista kuin normaalilla viikolla. Syön myös edelleen seitiä, niin kuin kisadieetillä. 

Tästä kaikesta tuli sanomista, eli ihan aiheesta! Tämä herätti myös minut, minun pitää antaa pään sekä kropan päästää irti siitä dieettimoodista ja rentoutua, en voi enkä halua aiheuttaa itselleni hallaa syömisellä, niin yksinkertaisella ja ihanalla asialla. Painoa saa tulla ja pitääkin, kunhan otan ne extra kalorit hyvistä lähteistä, ei se vapaasyönti tarkoita sitä, että lihottaisin itseni, vaan syön hyvin ja täytän lihasta, näin ollen jaksan treenata sekä kehittyä. Jos vaan treenaan kovaa ja syön vähän, niin puran sitä kovaa työtä koko ajan ja se menee hukkaan.

Eli on erittäin tärkeää, että olette avoimia valmentajallenne! Kerrotte fiiliksistä ja mitä oikeasti teette, eihän Mattikaan olisi voinut ripittää minua ja lisätä viikolle ruokaa jos en olisi puhunut näistä asioista ja olisin salannut niitä. Nyt on siis viikolle nostettu vähän hiilarimääriä ja toteutan vapaansyönnin päivät fiksusti, mutta nauttien :)

Onni on hyvä valmentaja <3 Ilokseni voin myös kertoa sen, että jatkamme valmennusta Matin kanssa, eli ensivuonna minua tsemppaa Guru. Vielä en myöskään tiedä milloin kisaan, mutta ensivuonna varmastikin :)

Kiitos, että jaksoit lukea tämän ja kuten huomaatte, ei minun ruoalla rankaiseminen ole ollut niin vakavaa kuin monella muulla, jotka painivat ruoka-asioiden sekä painonsa kanssa, mutta halusin vain kertoa, että ei se fitness aina ole pahasta, joskus se voi myös auttaa tällaista kontrollifriikkiä ;) Mutta on myös helppoa ajautua tämän kautta ongelmiin jos ei ole osaavaa henkilöä vierellä, tai ei itse puhu mahdollisista negatiivisista ajatuksistaan. Monesti tarvitsee vähän mokata, jotta tajuaa ja voi kehittyä. Tällainen on varmasti äärimmäisen yleistä, saatetaan tehdä asioita valmentajalta "salassa", vaikka viikottaista aerobista lisätä reilusti ja siitä ei kerrota, sitten ihmetellään jos ja kun tulosta ei tule tai ei jaksa ym. Eli puhukaa ja kertokaa, jos meinaa olla vaikeuksia, siitähän me valmentajille maksetaan, että he auttavat ja reagoivat tilanteisiin <3 Kiitos Matti ja kiitos Kasperi sekä äitee <3

Mukavaa sunnuntaita kaikille! Tässä vielä video uusimpaan YouTube videooni:

 

 

 

 

comments powered by Disqus

Uusimmat kirjoitukset


Diagnoosina vähäunisuus 18.11.2017

Essential- meikkisarja sekä M:n Paja, videopäivityksineen 07.11.2017

Ruoalla rankaisija 29.10.2017

NFE kisaviikonloppuni 11.10.2017

Nordic Fitness Expo 2017 ja uusi yhteistyökumppani 06.10.2017

Arnold Classic Europe, part. 2 01.10.2017

Arnold Classic Europe, kisamatkani part 1 28.09.2017

Viimeistelyviikko videoineen 18.09.2017

Uusia tuulia ja vanhojakin 09.09.2017

PoseeraustaCaroliina Kinnarisen opissa & videopäivitys 29.08.2017

Pikapäivitys kuulumisiin + video 13.08.2017

Dieetti kuulumiset ja linkki videoon 26.07.2017

Oman elämän pohdintoja 11.07.2017

Suoriudutko lomasta? 30.06.2017

Juhannus ja videopäivitys 22.06.2017

Tämän vuoden kisasuunnitelmani 12.06.2017

Valmentajan tapaaminen, missä mennään siis 28.05.2017

Miten kääntää negatiivinen positiiviseksi 21.05.2017

Yksi vaihtoehto vapaasyöntipäivään ja videopäivitys 07.05.2017

Onko tavallinen huono asia 06.05.2017

Kuinka EI kannata toteuttaa vapaansyönnin päivää sekä vlog 01.05.2017

Kehitykseni kuvinasekä viikon kuulumiset kisan jälkeen 28.04.2017

Pilaako fitness elämän jos ei menestystä kisoista tulekaan? 25.04.2017

Fitness Classic 2017 kisaviikonlopun alku 22.04.2017

Viimeistelyviikko, muistilista,videokin ;) 17.04.2017

Viimeistelyviikko sekä videopäivitys 16.04.2017

Kisaloma ja iloinen yllätys :) 13.04.2017

Alin paino sekä positiivisia uutisia 09.04.2017

Joskus pitää varmaan käydä pohjalla, jotta pääsee uuteen nousuun. 02.04.2017

Ketoosi 29.03.2017

Luomua(ko) 16.03.2017

Miten menee dieetillä? 12.03.2017

Mikä on kallista minulle, ei välttämättä ole kallista jollekin toiselle.. 24.02.2017

Mielenrauhaa ja mielenhallintaa (?) 05.02.2017

Sydämen lisälyönnit sekä migreeni, minullako?? 27.01.2017

Leijonanluola, uusi sponsori sekä dieetti kuulumiset 20.01.2017

09.01.2016 vs. 09.01.2017 09.01.2017

Vuosi 2016 yksi vaikeimmista, vahvana vuoteen 2017 31.12.2016

Aika hiljaista.. aika hiljentyä.. 20.12.2016

Kestääkö pää.. 22.11.2016

Urheilijan vapaapäivä 13.11.2016

Kun aika ei tunnu riittävän 06.11.2016

Kisat ohi, mitäs nyt sitten ja putosiko pohja koko hommasta? 20.10.2016

Kuinka kehittyä kisaajana, fyysinen ja henkinen tasapaino 15.10.2016

SM pronssia, NFE 2016 viikonloppu 11.10.2016

NFE 2016 sekä Ben Weider-kisat 07.10.2016

Lomaviikko ja spekulointia... 30.09.2016

Jyväskylän SM-karsinnat 2016 27.09.2016

Viimeistelyviikko ja SportLifen kuvaukset 19.09.2016

Body- lehden kilpailijaesittelyni 14.09.2016

Kauppareissu 27.08.2016

Valmentajan tapaaminen ja dieetin edistyminen 15.08.2016

Tankkauspäivä, miksi ja miten? 03.08.2016

Mitä minulle kuuluu 20.07.2016

Pakollinen lomapostaus :D 07.07.2016

Tästä se alkaa.. 23.06.2016

Fitness-hömppää televisiosta.. 19.06.2016

Fitness-hömppää televisiosta.. 19.06.2016

Dieetti kuulumisia :) 01.06.2016

Haaste itselleni 21.05.2016

Valinnan paikka 12.05.2016

Kisaanko?? 09.05.2016

Kuukauden kuulumiset 29.04.2016

Ensimmäinen kontrolli.. 05.04.2016

Tuiki tavallinen talvilomapostaus :D 20.03.2016

Semi-introvertti 11.03.2016

Mitäs sitten seuraavaksi? 21.02.2016

Joko sunkin fitnesskuplasi puhkesi?? 10.02.2016

AVH, elämä koetuksella 23.01.2016

Kuka vanhoja muistelee ;) 01.01.2016

Jo joutui joulu :) 23.12.2015

Erään olkapään tarina 08.12.2015

Muutama ajatus muutamasta asiasta :) 02.12.2015

Maanantai, asenne kysymys :D 30.11.2015

Sunnuntai-postaus :D 15.11.2015

Miten pitää myös itsestään huolta? 04.11.2015

Tiimipäivä 2015 26.10.2015

Fitnessmaailmassa kuohuu ja kehityskuvia 16.10.2015

Kuinka meni noin niinku omasta mielestä ;) 12.10.2015

Asioilla on tapana järjestyä (?) 08.10.2015

Lomailijan laiha lokakuu :D 05.10.2015

Pettymyksiä ja valintoja 20.09.2015

Olenko valmis ;) 17.09.2015

Kuinka kehittyä kisaajana 06.09.2015

Pelkkä lomapostaus, voi lomasta nauttia dieetilläkin :D 21.08.2015

Tiimikoordinaattori 07.08.2015

Vinkkejä flunssasta selviytymiseen :D 26.07.2015

Jalkatreeni from.... ;) 18.07.2015

Kateudesta mietintää ja keiden blogeja minä seuraan :) 15.07.2015

Kehittymistä :) 13.07.2015

Vaikeinta on aloittaminen.. 01.07.2015

Kuinka tärkeää kisaaminen voikaan olla... 24.06.2015

Kuinka ottaa EPÄONNISTUNUT selfie tai pelfie ;) 12.06.2015

Arvostus 05.06.2015

Lisäravinteiden viidakko 22.05.2015

Luomut vai ei? 14.05.2015

Äitienpäivä, joka päivä :) 10.05.2015

Vappu-postaus 30.04.2015

Kisani :) 23.04.2015

Viikkokuulumisia 16.04.2015

Viimeistä viikkoa viedään... taas :) 12.04.2015

Pääsiäistä ja mietteitä :) 04.04.2015

Lomapostaus :) 22.03.2015

Bodypeukkuuuuuuu :D 12.03.2015

Kivun ohi treenaamista ja hiustohtoria luvassa 07.03.2015

Kroppa kohta rempassa ;) 01.03.2015

Rasvaa, ystistä, flunssaa ja vaivoja.. 16.02.2015

Poseerauksia ja pettymyksiä 10.02.2015

Kukkuluuruu :) 02.02.2015

Kaikkea sekaisin 25.01.2015

Videoo 12.01.2015

Taas mennään :) 03.01.2015

Lupauksia 02.01.2015

Meidän joulu 25.12.2014

Krapula... 20.12.2014

Mieheni 08.12.2014

Itsenäisyys 06.12.2014

Äiti 30.11.2014

Arkijuttuja :) 11.11.2014

Talvi tuli, on lunta tai ei :) 06.11.2014

Tiimipäivä-kuulumiset ym :) 28.10.2014

Aikainen lintu madon... ja silleen :) 25.10.2014

Kisarapsa, part 2 17.10.2014

Kisarapsa, part 1 14.10.2014

Jatkoaika, väriä ja ripsiä :) 09.10.2014

Väliaika, riisiä ja kanaa :) 07.10.2014

Viimeistelyä viedään :) 05.10.2014

Ensi"lumi" 23.09.2014

Kisarapsa 14.09.2014

Perjantain polaroidit :) 12.09.2014

Torstain tuotoksia 11.09.2014

Keskiviikon kuvia 10.09.2014

Tiistain kuvatuksia 09.09.2014

Viimeistelyviiko, kuvinakin :) 08.09.2014

Vielä ehtii.. :) 05.09.2014

Asenne! 01.09.2014

Pikapostaus 31.08.2014

Syksy 27.08.2014

Nysse loppu! 23.08.2014

Hiljaiselon hiljaiseloa :) 13.08.2014

Rutiinit, piharemppaa ja sitä dieettiä! :) 10.07.2014

Positiivista :) 17.06.2014

Laiheliini, käntty, olematon ym. 29.05.2014

Uhoamista peilin edessä ;) 19.05.2014

Kuinka tuhota kyntensä ja kaikkea muuta löpinää :) 13.05.2014

Viikko kisoista 21.04.2014

Kisarapsa 16.04.2014

Tsemppii :) 11.04.2014

Viimeistelyviikko 08.04.2014

Ekaa kertaa sitä ja tätä.. :) 01.04.2014

Ammattilaisten syynissä ;) 24.03.2014

Innostusta :) 19.03.2014

Viimeiset neljä viikkoa :) 17.03.2014

Viikot 13&14 09.03.2014

Bling bling 02.03.2014

Viikot 9,10,11,12 jne.. :) 18.02.2014

Miinustakin... 02.02.2014

Viikot 7&8 19.01.2014

Viikot 5&6 12.01.2014