AVH, elämä koetuksella

Sanita Jussila, 23 tammikuuta 2016

Tämä kirjoitus kertoo tämän hetkisen elämämme isosta haasteesta ja myöskin syyn miksi en ole itse henkilökohtaisesti päivitellyt blogiani tai olen ollut hivenen katkolla sosiaalisesta mediasta.

Nopeaa kertausta taustaamme, miehelläni Kasperilla todettiin ja leikattiin 5½ vuotta sitten yksi suomen suurimmista jätti aivoaneurysmista. Hänellä oli siis vasemman puolen kaulavaltimossaan iso epämuodostuma, joka ulottui vasemman silmän näköhermosta suoraan kallonpohjaan saakka (2,5cm leveä, melkein 4cm pitkä). Kyseeseen tuli siis iso ohitusleikkaus Helsingissä Töölössä, jonka suoritti nyt jo eläkkeelle jäänyt Professori Hernesniemi. Leikkaus oli iso ja vaativa, mutta onnistunut ja Kasperi toipui kaikista odotuksista huolimatta todella nopeasti! <3 Sen jälkeen olemme eläneet normaalia elämää, kaikkine ihanuuksineen sekä vaikeuksineen.

Kunnes.. lauantaina 9.1.16 aamu muutti elämämme, taas. Aamulla Kasperi tuli kysymään yllättäen minulta, että mitkä on paniikkihäiriön oireet.. tässä vaiheessa alkoi minun hälytyskellot soimaan. Kysyin tarkemmin ja vaikutti siltä, että Kasperin puheen tuottaminen oli hivenen työlästä (ei välttämättä joku muu kuin läheinen erottaisi) ja oikea käsi oli kankea. Mitään muita puolieroja ei ollut, hymy normaali, pystyi liikuttamaan molempia käsiä ja jalkoja ylös/alas ja pitämään ne paikoillaa, tuotti normaalia pitkiä lauseita, pystyi nauramaan ym. Päädyimme lähtemään Keskussairaalaan päivystykseen.. Soitin ennakkoon ja kerroin tulostamme ja nopeasti taustastamme, sairaalassa meidät otettiin asiallisesti vastaan, tehtiin veritutkimukset, sydänfilmi ja sen jälkeen pään ct-kuvaukset.. Tämän jälkeen alkoi tuskallinen odotus.. oli viikonloppu ja sairaala täynnä potilaita, yksi päivystävä tässä vaiheessa, huoh. Kävin ikävä kyllä hoputtamassa henkilökuntaa, koska kyseessä oli kuitenkin pään alueen ongelma.. vihdoin hoitaja tuli laittamaan kanyylin Kasperille ja sanoi, että ensimmäisessä kuvassa näkyi jotain ja nyt otettaisiin varjoainekuvat.. Ne otettiin ja taas odotettiin. Vihdoin lääkäri tuli ja kutsui meidät huoneeseen.. Siellä katsoimme kuvat ja näimme sen itsekin, uusi iso aivoaneurysma! Siinä vaiheessa vaadin, että lääkäri ottaisi samantien yhteyttä Töölöön, missä Kasperia hoidettiin vuosia sitten, onneksi lääkäri kuunteli ja soitti sinne. Ilmoitus, pitää operoida, mutta ei samantien koska aneurysma ei vuotanut/ollut puhjennut ja Kasperin kaikki vähäiset aamun oireet olivat kokonaan poissa. Pääsimme siis tämän tiedon kanssa kotiin. Pahin pelko siinä vaiheessa oli toteutunut, alkaako sama ruljanssi uudestaan..

Yö meni ja sunnuntai aamu koitti.. tilanne olikin mennyt huonompaan, enää ei tavarat pysyneet kunnolla oikeassa kädessä ja kävely hankalampaa, puheen tuottaminenkin takkusi vähän. Kiireellä sairaalaan ja onneksi lääkäri kuunteli taas meitä ja oli yhteydessä Töölöön, koska käsky siirtyä sinne tuli melkolailla saman tien. Ambulanssikyyti siis edessä. Kasperi siirtyi sunnuntai aamun aikana Töölöön ja minä aloin järjestämään itselleni kyytiä sekä asumispaikkaa Helsinkiin. Olin ilmoittanut Kasperin vanhemmille, jotka tulivatkin heti sairaalaan ennen kuin lähtö Töölöön tuli sekä tulivat myös Helsinkiin mukaan tueksi <3

Pääsin itse maanantaina aikaisin aamusta Helsinkiin ja olin Kasperin vierellä jo ennen aamu kymmentä. Lisätutkimuksia tehtiin ja itse seurasin todella tarkkaan Kasperin tilaa, sinällään hyvä, koska, kun hoitajat alkoivat klo 11.00 siirtämään Kasperia uuteen magneettikuvaukseen, pyysin häntä puhumaan minulle, puristamaan molemmilla käsillä käsiäni ja nostamaan kädet ylös. Kaikki nuo onnistuivat vielä ihan ok, kunnes tunnin päästä (klo 12.00) hän tuli magneetista, pyysin tekemään samat asiat uudestaan heti ja ne eivät enää onnistuneetkaan! Huusin heti hoitajat paikalle ja sitten alkoikin tapahtumaan, siirto tehovalvontaan ja lääkäri tuli ilmoittamaan minulle, että aneurysma oli ehtinyt revetä vähän ja oli lähettänyt eteenpäin 1-2 veritulppaan jonka seurauksena tuli aivoinfarkti.

Aneurysma itsessään oli tehnyt sen, että "luonto hoiti itse itsensä" eli se trombosoitui (hyytyi) mutta sitä ennen ehti vähän revetä ja hyytymiä pääsi eteenpäin. Tämän vuoksi oikea puoli halvaantui.

Onneksi sain olla Kasperin lähellä todella paljon, koska edessä oli taas odottelua. Suomen johtavat vaskulaarikirurgit, neurokirurguit ym. kokoontuivat useasti ja neuvottelivat sekä suunnittelivat mitä voitaisiin tehdä. Tällä aikaa Kasperi lepäsi tehovalvonnassa muutaman päivän, tämän jälkeen siirryttiin normaalille neuro-osastolle koska aneurysma oli hyytynyt. Nyt saimme alkaa varovasti kokeilemaan, mitä vahinkoja oli tapahtunut..

Siitä se elämä taas nosti päätään, pikku hiljaa.. :) Aluksi noustiin istumaan, sitten seisomaan tukea vasten ja sitten otettiin askeleita "Eeva-tukea" apuna käyttäen, kyllä se oikea jalkakin tuli perässä ;) Oikea käsi tuotti ongelmia, mutta onneksi vasen toimi, päivä päivältä puhe normalisoitui.

Vihdoin saimme kuulla mihin lopputulokseen lääkärit päätyivät.. Ei tehtäisi mitään. Uusi ohitusleikkaus ei olisi mahdollista, aneurysman varulta sulkeminenkaan ei kannattaisi koska se aiheuttaisi vain enemmän ongelmia ja koska aneurysma oli nyt ns. muumioitunut niin sitä vain seurattaisiin. Huhtikuussa uudet kuvat Töölössä ja puolen vuoden päästä lääkärit uskaltaisivat kuulemma sanoa ennusteen. Voin sanoa, että siinä vaiheessa, kun suomen johtavat lääkärit sanovat etteivät tiedä mitä tulee tapahtumaan, ihminen tuntee itsensä aika pieneksi..

Pääsimme sitten noin viikon Helsingissä oleskelun jälkeen Keski-Suomeen ensin neuron osastolle ja siitä kuntoutusosastolle, missä Kasperi on nyt ollut maanantai illasta lähtien.

AVH, aivoverenkiertohäiriö.. Sellainen mörkö sitten seuraa meidän elämäämme. Tämän viikon aikana Kasperista ei uskoisi, mitä on taas tullut koettua! Vielä ei tietenkään kaikki onnistu ja väsy painaa, mutta mieheni on ehdottomasti vahvin mies mitä olen koskaan tavannut, olen hänestä äärettömän ylpeä <3 Tuolla tahdon voimalla tästä noustaan ja selvitään, mutta ennen kaikkea yhdessä. Rakastan ja kunnioitan häntä paljon <3

Raskasta ja rankkaa on, tekisi mieli huutaa ja kysyä että miksi TAAS Kasperi ja me!!?? Alussa näin teinkin, ensimmäisenä päivänä, mutta nyt viimeiset pari viikkoa on vain tullut mentyä elämässä eteenpäin, erilaistahan elämä tulee olemaan, mutta ei se huonoa ole :) Mieheni selvisi tähän asti ja puoli vuotta menee kuitenkin nopeaan, tärkeää on oma motivaatio, päättää selvitä eikä heti lannistu jos kaikki ei mene niin kuin on suunnitellut. Tässä vaiheessa pitää myös muistaa levätä, koska niin kuin lihas, aivotkin toipuvat ja oppivat levossa.

Torstaina saimme tiedon, että koska toipuminen on ollut näinkin nopeaa, Kasperi pääsee kotiin viikonlopuksi! Näin voimme myös raportoida kotona ilmenevistä ongelmista ja taas viikolla fysioterapeutit pystyvät kuntouttamaan näitä alueita. Eli viikot menee lukujärjestyksen mukaan sairaalassa ja viikonloput meikäläisen käskyn alla kotona :D ;)

Tilanne siis se, että Kasperi todellakin porskuttaa eteenpäin ihan itse :) Kävelee, tekee perusjuttunsa, vaikkakin joutuu vielä turvautumaan vasempaan käteen ja kuntouttamaan kohtalaisen rankasti oikeaa puolta, mutta kyllä se siitä!

AVH:n oireet voivat olla todella moninaiset, tai oireita ei ole ollenkaan, meillä ei ollut esim. kipua ollenkaan, eikä ole vielä ollutkaan. Aneurysmista ei myöskään välttämättä tiedä itse mitään.

Kannattaa jokaisen varulta tutustua yleisimpiin oireisiin netissä. Syy miksi kirjoitin tämän, on se, että olemme aina olleet avoimia asioiden suhteen, on helpompi kun läheisemme ja tuttumme tietävät missä mennään. Näin meidänkään ei tarvitse kertoa erikseen jokaiselle ;) Olettaen että joku muu kuin äitini lukee tämän :D Myöskin tämä muistuttaa siitä, kuinka hauras elämä voi olla ja että jokaista minuuttia pitää arvostaa.

Kiitos kaikille jotka ovat tukeneet meitä, ottaneet yhteyttä, lähettäneet suojelusenkeleitä sekä työkamuilleni ja Kasperin työyhteisöön <3

PhotoFrameGrid_635891499922597108.jpg

Saattaa pieni huoli paistaa läpi.. ja kulta teholla telkkua katselemassa, kevyttä ;)

PhotoFrameGrid_635891499458007918.jpg

Suomen parhaalle ja ainoalle, Juha Hernesniemelle tehty taideteos sekä alun kulkuvälineemme, "Eeva" :D

PhotoFrameGrid_635891498968255871.jpg

Oma rakas ja sairaalan tyylikkäät asusteet, sekä eilinen kauppareissu, vajaa kaksi viikkoa aivoinfarktista <3

Tämän viikonlopumme olemme vain kotona, pitää levätä, muistaa ettei saa verenpaineet nousta, syömme hyvin ja nautimme siitä, että kultani on kotona. Autan jumppaliikkeissä, venytyksissä ja koitan haastaakkin murua ;) Sopivassa suhteessa tietenkin, liian kiireelläkään ei saa mennä.

Nauttikaa viikonlopusta ja tsemppiä kaikille!! :)

 

 

comments powered by Disqus

Uusimmat kirjoitukset


Peruskuulumisia ja kuvia :D 26.11.2017

Diagnoosina vähäunisuus 18.11.2017

Essential- meikkisarja sekä M:n Paja, videopäivityksineen 07.11.2017

Ruoalla rankaisija 29.10.2017

NFE kisaviikonloppuni 11.10.2017

Nordic Fitness Expo 2017 ja uusi yhteistyökumppani 06.10.2017

Arnold Classic Europe, part. 2 01.10.2017

Arnold Classic Europe, kisamatkani part 1 28.09.2017

Viimeistelyviikko videoineen 18.09.2017

Uusia tuulia ja vanhojakin 09.09.2017

PoseeraustaCaroliina Kinnarisen opissa & videopäivitys 29.08.2017

Pikapäivitys kuulumisiin + video 13.08.2017

Dieetti kuulumiset ja linkki videoon 26.07.2017

Oman elämän pohdintoja 11.07.2017

Suoriudutko lomasta? 30.06.2017

Juhannus ja videopäivitys 22.06.2017

Tämän vuoden kisasuunnitelmani 12.06.2017

Valmentajan tapaaminen, missä mennään siis 28.05.2017

Miten kääntää negatiivinen positiiviseksi 21.05.2017

Yksi vaihtoehto vapaasyöntipäivään ja videopäivitys 07.05.2017

Onko tavallinen huono asia 06.05.2017

Kuinka EI kannata toteuttaa vapaansyönnin päivää sekä vlog 01.05.2017

Kehitykseni kuvinasekä viikon kuulumiset kisan jälkeen 28.04.2017

Pilaako fitness elämän jos ei menestystä kisoista tulekaan? 25.04.2017

Fitness Classic 2017 kisaviikonlopun alku 22.04.2017

Viimeistelyviikko, muistilista,videokin ;) 17.04.2017

Viimeistelyviikko sekä videopäivitys 16.04.2017

Kisaloma ja iloinen yllätys :) 13.04.2017

Alin paino sekä positiivisia uutisia 09.04.2017

Joskus pitää varmaan käydä pohjalla, jotta pääsee uuteen nousuun. 02.04.2017

Ketoosi 29.03.2017

Luomua(ko) 16.03.2017

Miten menee dieetillä? 12.03.2017

Mikä on kallista minulle, ei välttämättä ole kallista jollekin toiselle.. 24.02.2017

Mielenrauhaa ja mielenhallintaa (?) 05.02.2017

Sydämen lisälyönnit sekä migreeni, minullako?? 27.01.2017

Leijonanluola, uusi sponsori sekä dieetti kuulumiset 20.01.2017

09.01.2016 vs. 09.01.2017 09.01.2017

Vuosi 2016 yksi vaikeimmista, vahvana vuoteen 2017 31.12.2016

Aika hiljaista.. aika hiljentyä.. 20.12.2016

Kestääkö pää.. 22.11.2016

Urheilijan vapaapäivä 13.11.2016

Kun aika ei tunnu riittävän 06.11.2016

Kisat ohi, mitäs nyt sitten ja putosiko pohja koko hommasta? 20.10.2016

Kuinka kehittyä kisaajana, fyysinen ja henkinen tasapaino 15.10.2016

SM pronssia, NFE 2016 viikonloppu 11.10.2016

NFE 2016 sekä Ben Weider-kisat 07.10.2016

Lomaviikko ja spekulointia... 30.09.2016

Jyväskylän SM-karsinnat 2016 27.09.2016

Viimeistelyviikko ja SportLifen kuvaukset 19.09.2016

Body- lehden kilpailijaesittelyni 14.09.2016

Kauppareissu 27.08.2016

Valmentajan tapaaminen ja dieetin edistyminen 15.08.2016

Tankkauspäivä, miksi ja miten? 03.08.2016

Mitä minulle kuuluu 20.07.2016

Pakollinen lomapostaus :D 07.07.2016

Tästä se alkaa.. 23.06.2016

Fitness-hömppää televisiosta.. 19.06.2016

Fitness-hömppää televisiosta.. 19.06.2016

Dieetti kuulumisia :) 01.06.2016

Haaste itselleni 21.05.2016

Valinnan paikka 12.05.2016

Kisaanko?? 09.05.2016

Kuukauden kuulumiset 29.04.2016

Ensimmäinen kontrolli.. 05.04.2016

Tuiki tavallinen talvilomapostaus :D 20.03.2016

Semi-introvertti 11.03.2016

Mitäs sitten seuraavaksi? 21.02.2016

Joko sunkin fitnesskuplasi puhkesi?? 10.02.2016

AVH, elämä koetuksella 23.01.2016

Kuka vanhoja muistelee ;) 01.01.2016

Jo joutui joulu :) 23.12.2015

Erään olkapään tarina 08.12.2015

Muutama ajatus muutamasta asiasta :) 02.12.2015

Maanantai, asenne kysymys :D 30.11.2015

Sunnuntai-postaus :D 15.11.2015

Miten pitää myös itsestään huolta? 04.11.2015

Tiimipäivä 2015 26.10.2015

Fitnessmaailmassa kuohuu ja kehityskuvia 16.10.2015

Kuinka meni noin niinku omasta mielestä ;) 12.10.2015

Asioilla on tapana järjestyä (?) 08.10.2015

Lomailijan laiha lokakuu :D 05.10.2015

Pettymyksiä ja valintoja 20.09.2015

Olenko valmis ;) 17.09.2015

Kuinka kehittyä kisaajana 06.09.2015

Pelkkä lomapostaus, voi lomasta nauttia dieetilläkin :D 21.08.2015

Tiimikoordinaattori 07.08.2015

Vinkkejä flunssasta selviytymiseen :D 26.07.2015

Jalkatreeni from.... ;) 18.07.2015

Kateudesta mietintää ja keiden blogeja minä seuraan :) 15.07.2015

Kehittymistä :) 13.07.2015

Vaikeinta on aloittaminen.. 01.07.2015

Kuinka tärkeää kisaaminen voikaan olla... 24.06.2015

Kuinka ottaa EPÄONNISTUNUT selfie tai pelfie ;) 12.06.2015

Arvostus 05.06.2015

Lisäravinteiden viidakko 22.05.2015

Luomut vai ei? 14.05.2015

Äitienpäivä, joka päivä :) 10.05.2015

Vappu-postaus 30.04.2015

Kisani :) 23.04.2015

Viikkokuulumisia 16.04.2015

Viimeistä viikkoa viedään... taas :) 12.04.2015

Pääsiäistä ja mietteitä :) 04.04.2015

Lomapostaus :) 22.03.2015

Bodypeukkuuuuuuu :D 12.03.2015

Kivun ohi treenaamista ja hiustohtoria luvassa 07.03.2015

Kroppa kohta rempassa ;) 01.03.2015

Rasvaa, ystistä, flunssaa ja vaivoja.. 16.02.2015

Poseerauksia ja pettymyksiä 10.02.2015

Kukkuluuruu :) 02.02.2015

Kaikkea sekaisin 25.01.2015

Videoo 12.01.2015

Taas mennään :) 03.01.2015

Lupauksia 02.01.2015

Meidän joulu 25.12.2014

Krapula... 20.12.2014

Mieheni 08.12.2014

Itsenäisyys 06.12.2014

Äiti 30.11.2014

Arkijuttuja :) 11.11.2014

Talvi tuli, on lunta tai ei :) 06.11.2014

Tiimipäivä-kuulumiset ym :) 28.10.2014

Aikainen lintu madon... ja silleen :) 25.10.2014

Kisarapsa, part 2 17.10.2014

Kisarapsa, part 1 14.10.2014

Jatkoaika, väriä ja ripsiä :) 09.10.2014

Väliaika, riisiä ja kanaa :) 07.10.2014

Viimeistelyä viedään :) 05.10.2014

Ensi"lumi" 23.09.2014

Kisarapsa 14.09.2014

Perjantain polaroidit :) 12.09.2014

Torstain tuotoksia 11.09.2014

Keskiviikon kuvia 10.09.2014

Tiistain kuvatuksia 09.09.2014

Viimeistelyviiko, kuvinakin :) 08.09.2014

Vielä ehtii.. :) 05.09.2014

Asenne! 01.09.2014

Pikapostaus 31.08.2014

Syksy 27.08.2014

Nysse loppu! 23.08.2014

Hiljaiselon hiljaiseloa :) 13.08.2014

Rutiinit, piharemppaa ja sitä dieettiä! :) 10.07.2014

Positiivista :) 17.06.2014

Laiheliini, käntty, olematon ym. 29.05.2014

Uhoamista peilin edessä ;) 19.05.2014

Kuinka tuhota kyntensä ja kaikkea muuta löpinää :) 13.05.2014

Viikko kisoista 21.04.2014

Kisarapsa 16.04.2014

Tsemppii :) 11.04.2014

Viimeistelyviikko 08.04.2014

Ekaa kertaa sitä ja tätä.. :) 01.04.2014

Ammattilaisten syynissä ;) 24.03.2014

Innostusta :) 19.03.2014

Viimeiset neljä viikkoa :) 17.03.2014

Viikot 13&14 09.03.2014

Bling bling 02.03.2014

Viikot 9,10,11,12 jne.. :) 18.02.2014

Miinustakin... 02.02.2014

Viikot 7&8 19.01.2014

Viikot 5&6 12.01.2014