SÄÄNTÖUUDISTUKSET VIEVÄT BIKINIÄ LAJINA ETEENPÄIN, KISAAJIEN SOVELTAMISVAPAUDET VÄHENEVÄT

Johanna Guessous, 14 kesäkuuta 2017

Suomen Fitnessurheilu ry ilmoitti eilen tulevista sääntömuutoksista, muun muassa bikinin etuasennossa lantion kiertäminen sivulle ei ole jatkossa enää sallittua. Hyvä juttu, ainakin yleisesti ajateltuna. Mulle henkilökohtaisesti ei ehkä niin hyvä juttu, koska olen tottunut vääntämään lantiota etuposessa. No joo, mutta totuuden nimissä on hyvä, että asennot yhdenmukaistuvat kansainvälisten kisojen kanssa. Eipä tarvitse siellä sitten ihmetellä miten kuuluisi seisoa ja yrittää tehdä viimehetken muutoksia todennäköisesti huonolla menestyksellä. Uudistus vie varmasti lajia taas eteenpäin ja uskoisin sen helpottavan tuomareiden työtä kun vertailtavat kilpailijat seisovat edes suurin piirtein samalla tavalla. Toisaalta kilpailijoiden osalta mahdollisuudet "kikkailla" asennoilla parhaat puolensa esiin vähenevät radikaalisti ja rakenteen merkitys korostuu entisestään.

 

Sääntömuutos tarkoittaa omalla kohdallani sitä, että poseerausharjoittelun määrää täytyy vieläkin lisätä. Tosin posetreeneihin oli tarkoitus panostaakin aiempaa enemmän. Se on osa-alue, jonka kanssa olen aina joutunut tekemään eniten töitä ja haasteita se tuottaa edelleen. Oman kropan hahmottaminen ja tuntuman löytäminen poseasennoissa ei ole ainakaan mulle ollenkaan yhtä helppoa kuin salitreenissä. Kevään EM-kisat olivat osaltani hyvä esimerkki siitä, miten hyvästä fysiikasta huolimatta, homman voi ryssiä heti alkuun huonoilla asennoilla. Ei auta kuin uskoa, ettei poseerausharjoittelua voi koskaan tehdä liikaa!

 

Pose.jpg

Tässä kuvassa näkyy hyvin kuinka asento ei ole ihan siellä päinkään. (Kuva: Team Andro)

Pääkaupunkiseudulla tarjontaa posetreeneistä on onneksi kiitettävästi. Itse olen pyrkinyt käymään eri vetäjien yhteistreeneissä ja yksityistunneilla. Jokaisella on kuitenkin oma näkemys asennoista, jotka kelläkin toimivat parhaiten. Näiden näkemysten ja neuvojen avulla usein löytyy se itselle luontevin asento ja tapa esiintyä. Lavalla oma tyyli ja persoonallisuus on tärkeää muistaa tietyssä määrin säilyttää, vaikkei lavalla olo niin luontevaa olisikaan, muiden matkimisesta tulee helposti päälle liimatun näköistä.

 

Omista kokemuksistani voin suositella kaikkien seuraavien posetreenejä:

Poseland / Alona Kuusisto; Ihana ja energinen Alona panostaa ja perehtyy jokaiseen yksityiskohtaan askelia, painonsiirtoja ja kisalookia myöten, jotta kokonaisuudesta tulee toimiva.

Maijan poseerausvalmennus / Maija Jouhki; Huikealla kokemuksella Maija pystyy sanomaan heti jos jokin asennoissa ei toimi, ratkaisutkin löytyvät yleensä saman tien.

Art of Posing / Susanna Mantila & Jutta Valtonen; Hurjalla kokemuksella vetää myös tämä parivaljakko ja treeneissä varmistetaan, että jokaisen perusasiat kävelystä lähtien ovat kunnossa ja niiden päälle rakennetaan muu esiintyminen.

Sirpa Lauttaanaho; Sirpalla on todella näkemystä esiintymiseen ja kykyä löytää asentovaihtoehtoja, joista valita itselle sopivin tapa olla ja esiintyä. Sirpan tunneille pääsee Tampereella.

Aikku Halmo; Turussa pääsääntöisesti vaikuttava Aikku vierailee toisinaan ainakin Helsingin seudulla, joten ohjausta kannattaa kysellä, vaikkei Turkuun pääsisikään. Itsekin kisaavana Aikku pystyy auttamaan kaikkeen kisaamiseen liittyvässä ja tuo esiintymiseen sekä asentoihin näkemyksen niin kilpailijan kuin tuomarin näkökulmasta.

 

Sääntöuudistus tuo oman lisämausteensa syksyn kisoihin, joten niitä odotellen ja poseja treenaten,

Johanna

 

comments powered by Disqus